Haluaisitko SINÄ tulla kohdelluksi näin?

Tasa-arvoinen avioliittolaki puhututtaa jälleenkerran monia.
Eduskunta äänesti sen taas nurin äänin 9-8. 
Monet tasa-arvoista avioliittolakia vastustavat vetoavat raamattuun ja vanhoihin oppeihin.  He ovat näemmä kaikki keskittyneet omaan napaansa, kun eivät huomaa miten maailma muuttuu ympärille. Tässä kohti sanoisin tuon konservatiivisuuden olevan naurettavaa selittelyä. Ihmisten tasa-arvoa toitotetaan, mutta kun kyse on rakkaudesta ja toisilleen lupautumisesta, tasa-arvo vedetään äkkiä vessanpöntöstä alas. 

Homoavioliittoa pidetään luonnottomana. Silti esimerkiksi kauneusleikkaukset ym muu on täysin luonnollista ja hyväksyttävää, eikös se juuri sodi teidän jumalanne arvoja vastaan, että kaikki ovat hyviä niinkuin ovat? Eikö tasa-arvoisuus, rakkaus ja jokaisen oma ihmisyys ole luonnollista? Sitä paitsi, eikös jumala rakasta kaikkia? jos jumala on luonut kaiken, on hän luonut myös homouden. Itse en ole uskovainen, mutta teiltä vanhoilliskristityiltä haluan tätä kyseenalaistaa. 

Joku väittää että avioliitto kuuluu vain lapsia tekeville. Silti jokainen avioliitossa oleva ei tee lapsia, tässäkin puhutaan valinnanvapaudesta. Väitetään myös että homoparit olisivat lapselle huonoja roolimalleja ja huonoja vanhempia. Että homot olisivat pedofiilejä tai moniavioisia. Mistä näitä väitteitä edes sikiää? Silti esimerkiksi kaksi alkoholistia, narkkaria, tai väkivaltaista ihmistä ym saa hankkia lapsen, sillä lapsella tulee olemaan hyvä elämä, hän kehittyy normaalisti kahden hyvän roolimallin kanssa, ovathan he mies ja nainen. 


En tiedä onko osa tästä tekstistä vähän liioiteltua, mutta tähän tilanteeseen se on tarpeen. Eikö homojen vastustaminen sillä periaatteella, että kaksi tervettä, normaalia, hyväkäytöksistä ihmistä jotka vain sattuvat rakastamaan samaa sukupuolta olevaa  olisivat huonoja roolimalleja.  Lapselle se on normaalia, tietty kyseleminen voi olla odotettavaa, mutta lapsi ei pilkkaa eikä tuomitse kun asiat selittää niinkuin ne ovat.

Minusta on myös käsittämätöntä, että naimisiin saa mennä huvin vuoksi, monta kertaa tai perinteen takia, vitut rakkaudesta. Mutta kaksi samaa sukupuolta olevaa, toisiaan koko sydämestään rakastavaa ihmistä eivät saa mennä naimisiin. Eikö tämä jo murskaa avioliiton arvon? Ei, kunhan ne on eri sukupuolta, ei rakkaudella ole väliä mutta auta armias jos kaksi samaa sukupuolta olevaa menee naimisiin !  siinähän arvot hajoaa pillun päreiks ja eiköhän se aloita kolmannen maailmansodan. 





Sanoinkuvaamattomasti vituttaa myös tämä ihmisten ajattelu vapaasta ja ihanasta suomesta <3  mitä on vapaus jos ei ole edes vapautta rakastaa ketä haluaa? Aiheeseen kuulumattomasti vihaan muutenkin näitä ''normeja'' tavallisesta ja vapaasta elämästä.  Suomi on vapaa maa, paskan marjat.  Tee kaikki niinkuin normaalit ihmiset, hengittää saat kuitenkin vapaasti''  Miten määritätte normaalin?

Entä jos minä, tai läheiseni olisi homoseksuaali?

Tätä kysymystä pyydän teitä kaikki pohtimaan. Jos yhtäkki tajuaisit olevasi itse homo, haluaisitko muiden kohtelevan sinua epätasa-arvoisesti tai pitävän sinua luonnottomana, siksi ettet rakastakkaan vastakkaista sukupuolta? Jos hyvä, läheinen ystäväsi tai rakas läheisesi, kertoisi olevansa homoseksuaali, tuomitsisitko hänetkin? Sulkisitko hänet pois elämästäsi? Ihminen joka on ollut osa elämääsi kauan, johon on voinut luottaa, joka on tukenut sinua joka uskoutuu, ehkä hieman peloissaan  sinulle asiasta, josta voi olla vaikea kertoa ihmisten negatiivisen asenteen vuoksi, hylkäisitkö hänet, olisiko hän sinulle luonnon oikku? Ja vain siksi että hän ei satu pitämään vastakkaisesta sukupuolesta tai, että hän pitää sen lisäksi myös samasta sukupuolesta?  Entä jos sinulle itsellesi tehtäisiin niin?

Entä jos homous olisikin ''normaalia''? Jos sinua heterona katsottaisiin pahalle, pilkattaisiin ja pidettäisiin luonnottomana hirviönä koska olisit erilainen kuin suuri osa muusta väestöstä? Miltä se tuntuisi?  

Monen ihmisen haaveena on mennä naimisiin jonain päivänä. Miltä tuntuisi jos et itse saisi toteuttaa tätä haavetta koska rakkautesi ei ole ''normien mukaista'' vaikka rakkautesi on aitoa, haluat jakaa tämän ihmisen kanssa loppuelämäsi, mutta siihen ''lupautuminen'' ei onnistu koska olet ''luonnoton''. 

Muita pitäisi kohdella niinkuin haluaa itseään kohdeltavan. Haluaisitko itse joutua epätasa-arvon kohteeksi? Empä usko. 

Miksei hetkeksi voisi vain unohtaa sitä, että missä ne ulokkeet roikkuu?  kummalta tulee maitoa ja kummalta spermaa. Miksei voisi keskittyä siihen mitä sisältä löytyy? Mitä me kaikki olemme välittämättä siitä, että millainen kehomme on ulkopuolelta?
 
Ihmisiä, näyttääkö joku heistä erilaislta? näyttääkö joku sellaiselta jota pitäisi kohdella huonommin?
Ei, minä en näe eroa, sinunkaan ei pitäisi. 

Mitä välittäminen enään on?

Mun mieles on pyöriny liikaa tää asia joten päätin avautuu siitä tänne.
Niiku mikä täs yhteiskunnas on vialla. (okei vaan yks niistä monista asioista mut silti)
Se et ihmisiä ei kuunnella kauttta uskota. Asiat jotka kuuluvat kaikkien velvollisuuksiin, ovat itsestäänselvyyksiä tai mitkä monen pitäs yleensä tyylii  ammattinsa puolesta huomioida vähän tarkemmin ja uhrata niillle asioille enemmän ajatusta ja aikaa.

Pelkään kasvaa ja vanheta tässä yhteiskunnassa. Aloitan tekstin ihmisten välinpitämättömyydestä. Eikö kukaan tunne enään käsitettä lähimmäisen rakkaus? tai auttamisvelvollisuus? Liian monesti kuulen kuinka henkilö on saanut esimerkiksi sairauskohtauksen kadulla ja jäänyt maahan makaamaan. Ihmisiä lipuu ohi kymmeniä suuntaaan ja toiseen mutta kukaan ei uhraa halventavaa katsetta enempää ihmiselle jolla on hätä. Lisänä saatetaan vielä heittää että taas joku spurgu! Ette te tiedä mikä sillä ihmisellä on. Aivoinfarkti saattaa aiheuttaa hyvin samanlaiset oireet kuin humala. Lisäksi jokainen maassa makaava ei ole välttämättä sammunut, eikö sitä asiaa voi edes ajatella? Eikä oikeastaan sammunutta hwenkilöäkään saa jättää esim. pakkasella hankeen makaamaan, siinä kuolee hypotermiaan. Ei se auttamisvelvollisuus katoa vaikka autettava olisikin alkoholisti tai narkkari. Ei pitäisi olla liikaa vaadittu kaivaa vaikka kännykästä hätänumero ja ilmoittaa jollekkin. Mulla on monia pelkoja just jotain kohtauksia ym kohtaan ja aina kun lähden ulos lohduttaudun sillä että jos jotain käy niin liikenteessä on auttavia ihmisiä. Oikeastaan liikenteessä on vaan ihmisiä jotka kokevat että asia ei heille kuulu, vaikka auttamisvelvollisuus kuuluu jokaiselle kansalaiselle. 

Monet on varmaa lukenu näit mitä leviää esim fb:ssä koskien tosi usein sairaanhoitoa. Mua ärsyttää se miten jotkut lääkärit/hoitajat/päivystäjät ob oikeesti niin ''ammattimaisia'' ja välinpitämättömän sokeita. Esimerkkinä kun pieni lapsi tuodaan päivystykseen pitkään jatkuneen esim. kuumeen vuoks, äidille annetaan hyvällä lykyllä jotain saatanan aspiriinia ja käsketään tulemaan takaisin jos ei auta ja sama homma seuraavalla kerralla. Myöhemmin joku ehkä huomaa tilanteen vakavuuden ja lapselle syntyy pysyviä vammoja, joutuu teholle tai kuolee. (okei noi on oikeesti aika ääriesimerkkejä mut ei suinkaa mahdottomuuksia)  Tietty tätä tapahtuu näi vakavana ehkä enemmän muissa maissa ku suomessa mut silti oon lukenu liikaa niitä tarinoita missä terveydenhuolto ei voi ottaa asiakkaidensa asioita kuuleviin korviinsa. Joku tulee päivystykseen pitkään jatkuneen vaivan takia, lääkärit eivät suostu tutkimaan, ja asia pahenee korjaamattomaksi. Eikö Terveydenhuollon ammattilaisilla pitäis olla se oikee auttamis halu. Se että jos jollain on hätä niin se asia tutkitaan eikä vittu arvailla ja tungeta kipulääkkeitä käteen.

Toinen tämmönen ammattiin liittyvä en usko en kuuntele ei kiinnosta juttu on ei ikinä liikaa puhuttu koulukiusaaminen. Miksei siihen puututa? Jajoo kyllä mä tiedän että opettajan on mahdotonta nähdä kaikkea mitä ympärillä tapahtuu, mutta sitä en ymmärrä että opettaja ei usko kun lapsi kertoo että häntä kiusataan?? Oon törmänny tähän liian monesti ja tää pistää niin suuresti vihaks. Lapsi tulee kertomaan opettajalle että häntä kiusataan, opettaja ei ota kuuleviin korviinsa. Sitten ihmetellään että miksei kukaan kerro kiusaamisesta, miksi puhua seinille kun ketään ei kiinnosta? Onko oikeasti liikaa vaadittu edes seurailemaan tilannetta jos asiasta ei ole varma? Enkä nyt tarkoita tätä ''joo katellaan tilannetta'' ja oikeasti ei uhrata asialle minuuttiakaan. Sitten jos asiasta puhutaan niin ei sitä kiusattua taas uskota. Iso kiusaajaporukka vannottaa kivenkovaan kaiken olevan vain ''läppää'' joten miksi uskoisi sitä yhtä joka itku kurkussa yrittää selittää? Miksi kukaan edes valehtelisi tai kertoisi turhaan olevansa kiusattu?! Ja sitten nämä upeat hetket jolloin kiusattu kerrankin sanoo vastaan tai puolustautuu kiusaajiensa henkiseltä/fyysiseltä väkivallalta. Tällöin hän on hullu ja agressiivinen oppilas joka on vaaraksi muille ja häntä rangaistaan siitä ja kotiin viestiä. Miksei asiaa vaan voisi tarkastella useamman ihmisen näkökulmasta? Jos olet valinnut tuon ammatin niin pitäisi olla päivänselvää että asiat pitäisi hoitaa tavalla josta hyötyy kaikki ja joka on lapsen parhaaksi ja ajatella sitä lapsen etua sen sijaan että teet asiat niin että säästyt mahdollisimman hyvin vaivalta ja säätämiseltä ja selvittelyltä ja samalla hyväksyt kiusaamisen ja hoidat ammattisi päin persettä. 

En tiedä onko ihmisistä vain tullut suunnattoman itsekkäitä vai laiskoja vai ainoastaan välinpitämättömiä. vai kaikkea. Oli miten oli niin jos on jossain ammatissa jossa ollaan muiden ihmisten kanssa tekemisissä ja pitäisi toimia muiden ihmisten hyväksi niin se katse kannattaisi siirtää johonkin sieltä omasta navastaan ja ajatella muutakin kuin '' miten saan tämän mahdollisimman helposti pois alta?''  Monet tälläiset ammatit vaativat oikeaa välittämistä ja sydäntä ja kykyä nähdä monen ihmisen silmillä. Jos tiedät ettei sinusta tähän ole nii älä hakeudu tälläiseen ammattiin! Jos olet jo niin mieti että meneekö kaikki nyt niinkuin pitäisi. Muuten ihmisiltä katoaa pian täysin luotto julkisiin palveluihin. Kenen puoleen pitäisi kääntyä kun oma terveys on vaakalaudalla ja pelko hallitsee mutta sairaala ei kuuntele eikä suostu hoitamaan?  Kenen puoleen kääntyä kun jokainen koulupäivä on helvettiä mutta opettajaa ei kiinnosta? Mitä jos itse olisit se sairas ja pelokas henkilö tai se jokapäiväistä kipua kokeva kiusattu lapsi, jota kukaan ei kuuntele tai vaikka se sairaskohtauksen saanut ihminen joka makaa kadulla ja saa osakseen vain ivaavia ja halveksiavia katseita, mutta ei ajatustakaan avusta? Niin, mietippä sitä.